Susitietoa

Suden elinvoimaisuus

Kuva: Laura Uotila

Luonnonvarakeskuksen (Luken) arvion mukaan Suomessa oli vuoden 2017 maaliskuun alussa 150-180 sutta. Uhanalaisuuden kriteeri täyttyy, kun populaation arvioitu koko on alle 250 lisääntymiskykyistä yksilöä. Lajia sanotaan elinvoimaiseksi, jos tunnettu populaatio ei ole vaarassa hävitä tulevaisuudessa. Usein käytetty aikahaarukka tulevaisuudelle on seuraavat 100 vuotta.

Pieni lisääntyvä populaatio on hyvin altis kaikille yksilöiden lukumäärään vaikuttaville tekijöille: sairaudet, onnettomuudet, ankarat olosuhteet, sattuma. Kanta voi pudota alle toivotun minimikoon, jolloin elinvoimaisuus on vaarassa. Näin on käynyt Suomen susikannalle laittoman metsästyksen vuoksi. Suden uhanalaisuuden merkittävin syy ja uhkatekijä on salametsästys.

Vuosituhannen alussa susikanta oli noin 100 yksilöä. Sen jälkeen kanta kasvoi hiljalleen ja oli suurimmillaan yli 250 yksilöä vuonna 2006. Samaa tasoa ei kannanhoitosuunnitelmasta huolimatta ole sittemmin kyetty saavuttamaan eikä suden suojelullisesti suotuisan tason lähellekään olla päästy. Vuosien 2015-2016 kokeilun ja vuonna 2017 aloitetun kannanhoidollisen metsästyksen jälkeen – minkä tavoitteena oli lisätä suden sosiaalista hyväksymistä siten vähentäen salametsästystä – susikanta romahti neljänneksellä v. 2016-2017 kanta-arvioiden välisenä aikana. Susien häviäminen ei selity laillisella pyynnillä, luontaisella kuolleisuudella ja susien poismuutolla.

Tällä hetkellä Suomessa on 14 susilaumaa, kun 25 lisääntyvän susiparin määrän arvioidaan riittävän elinvoimaisen susikannan säilyttämiseen. Tämä arvio perustuu oletukseen, että susikantamme saa säännöllisesti uutta verta Venäjän puolelta. Tuoreen geenitutkimuksen mukaan Suomi ei enää saa riittävästi vahvistusta susikantaansa Karjalan puolelta. Suomesta vaeltavat sudet olisivat elintärkeitä myös Ruotsin ja Norjan pienelle ja eristyneelle susipopulaatiolle, joka kärsii jo vakavista sukusiittoisuuden ongelmista. Pentuekoot pienenevät, pentujen selviytyminen heikkenee ja perinnölliset sairaudet yleistyvät. Skandinavian nykyinen susipopulaatio ei ole enää pitkällä tähtäimellä elinvoimainen.

Suden käyttäytyminen

Susilauman muodostaa yleensä lisääntyvä alfa- eli johtajapari ja sen eri-ikäiset pennut. Laumassa voi olla 3–12 yksilöä. Yksilöiden välillä on kiinteät suhteet, mutta keskinäinen arvojärjestys on selkeä. Lauma elää ja saalistaa reviirillä, jonka alueella muita susia ei suvaita. Reviirit ovat laajoja, keskimäärin n. 1000 km2. Laumaelämä on evoluutiokehityksen tulos. Laumaa tarvitaan suuren saaliin pyydystämiseen; Suomessa suden tärkein saaliseläin on hirvi. Muita ovat metsäkauris, metsäpeura, poro ja valkohäntäkauris. Hirven tai metsäpeuran kaataminen on aina riskialtista ja susia voikin houkuttaa helpompi saalis kuten lampaat, naudat ja koirat. Kesäaikaan susi pyydystää myös pienempää riistaa: jäniksiä, majavia, mäyriä, lintuja ja jyrsijöitä, ja kelpaavat sudelle myös hyönteiset, kalat ja marjat.

Sudet parittelevat maalis-huhtikuussa. Touko-kesäkuussa syntyy 3–7 poikasta emon kaivamaan pesäkoloon. Puolen vuoden ikäisinä nuoret sudet alkavat olla täysikasvuisen kokoisia ja osallistuvat lauman mukana saalistukseen.

Kuva: Lassi Rautiainen

Suomessa suurin osa nuorista susista jättää synnyinlaumansa 11–14 kuukauden iässä lähtiessään etsimään omaa elinaluetta ja kumppania. Osa nuorista susista jää synnyinlaumaansa auttamaan uusien pentujen hoidossa. Viimeistään kaksivuotiaana sukukypsyyden saavuttaneet sudet kuitenkin lähtevät omille teilleen. Nuoret sudet voivat vaeltaa satoja kilometrejä etsiessään itselleen paria ja sopivaa reviiriä. Näin Suomen susikannan ydinalueilta itäisestä Suomesta on vaeltanut susia myös muualle Suomeen aina Etelä-Suomea myöten. Vaelluksen aikana yksinäinen susi saattaa joutua turvautumaan helppoon saaliiseen ja hakeutuu haaskoille ja pihapiiriin. Ilman laumaa suden mahdollisuudet metsästää riistaa ravinnokseen on heikentynyt ja toisaalta yksinäiset sudet joutuvat karttamaan jo olemassa olevia vieraita reviirejä. Tämän vuoksi riski suden pihavierailuille  ja ihmisasutuksen liepeillä olemiselle kasvaa.

Ihminen ja susi

Susi on harvoin vaarallinen ihmiselle. Suurpedot pyrkivät yleensä karttamaan ihmisiä, mutta tiheämmin asutuilla alueilla ei kohtaamisilta voi kokonaan välttyä. Normaalisti susi kuitenkin pelkää ihmistä, ja todennäköisyys joutua suden hyökkäyksen kohteeksi on hyvin pieni. Suomessa suden ei tiedetä tappaneen tai vahingoittaneen ihmistä vuoden 1882 jälkeen. Suden uhreina arvioidaan 1800-luvulla menehtyneen 77 ihmistä viiden tapahtumasarjan aikana. Tunnetuin on tapaus, jossa 22 lasta menetti henkensä Turun seudulla vuosina 1879–1882. Surmiin syyllistyneitä susia oli ilmeisesti vain kaksi. Susista on säilynyt valitettavan vähän tietoja, mutta toisen niistä tiedetään olleen vanha, heikkokuntoinen naaras. Kyseessä saattoi olla rabiekseen sairastunut yksilö.

Vaikka susi ei pääsääntöisesti muodosta ihmiselle minkäänlaista vaaraa, on se kuitenkin joskus uhka ihmisen elinkeinoille ja harrastuksille aiheuttamalla eläinvahinkoja. Suurin syy petovihaan lieneekin tapaukset, joissa susi on syystä tai toisesta ”napannut” koiran tai raadellut laitumella olleita lampaita ja nautoja. Ihminen voi kuitenkin omilla toimillaan pyrkiä ennaltaehkäisemään tällaiset ikävät tapaukset. Esimerkiksi tuotantoeläinten suojelemisessa voidaan käyttää petoaitoja ja tietynrotuisia paimenkoiria.

Ruotsalaisessa Grimsön tutkimuslaitoksessa tehdyn tutkimuksen mukaan suurpetojen niskoille vieritetyistä kotieläinten vammoista tai kuolemista jopa yli puoleen on löytynyt syyllinen muualta. Useimmiten asialla on ollut koira. Koirat raatelevat vuosittain toisia koiria, poroja, lampaita ja muita pienempiä eläimiä. Vuonna 2007 tehdyn tutkimuksen mukaan irti päästetyt metsästyskoirat aiheuttavat Keski-Suomessa yhtä paljon lammasvahinkoja kuin sudet.

Susi saalistaa koiria ravinnokseen saadessaan siihen mahdollisuuden, mutta käy niiden kimppuun myös puolustaakseen reviiriään. Itä-Suomessa tehdyn tutkimuksen mukaan noin puolet koirista viedään pihapiiristä ja loput metsästyksen yhteydessä. Pihoista koiria vievät yleensä yksin liikkuvat sudet. Erityisesti kokemattomille, vanhuuden heikentämille tai sairaille susille eläimet pihapiirissä tarjoavat houkuttelevan vaihtoehdon. Metsässä koira saattaa houkutella sudet paikalle haukunnallaan, ja joutua tapetuksi joko riistana tai kilpailijana.

Porovahingot ovat yleisimpiä suden aiheuttamista tuotantoeläinvahingoista. Vapaasti laiduntavia poroja on käytännössä lähes mahdotonta suojella, vaikka tokkapaimennusta käytetäänkin jonkin verran. Tapettujen porojen lukumäärä on viime vuosina vaihdellut 500-1000 yksilön välillä. Lammasvahingot ovat toiseksi yleisimpiä. Lammas on sudelle sopivan kokoinen ja puolustuskyvytön saaliseläin, jonka taipumus kerääntyä ahdistettuna laumaksi tekee siitä helpon uhrin. Lisäksi lampaat ja nautakarja laiduntavat Suomessa kesäisin kevyesti aidatuilla laitumilla, jotka ovat usein laaja-alaisia ja saattavat sijaita kaukanakin pihapiiristä.

Petovahinkojen ehkäisy

”Riistaeläinten aiheuttamat vahingot tulisi ensisijaisesti pyrkiä ennaltaehkäisemään. Jo riistavahingon korvauksen saamisen edellytyksenä on, että vahingonkärsijä on käytettävissään olevin kohtuullisin keinoin pyrkinyt estämään vahingon syntymisen tai sen laajenemisen.

Maa- ja metsätalousministeriö voi myöntää avustusta riistavahinkojen ehkäisemiseen talousarviossa osoitettujen määrärahojen rajoissa. Avustusta voidaan myöntää materiaalien hankintaan, tutkimukseen ja kehitystyöhön siltä osin kuin niiden tavoitteena on vahinkojen ehkäiseminen. Edellä mainittu avustus ei poista korvauksen saajien velvollisuutta pyrkiä estämään vahingon syntyminen tai sen laajeneminen käytettävissään olevin kohtuullisin keinoin. Suurpetovahinkoja voidaan ehkäistä muun muassa sähköaidoilla, äänipelotteilla, laumanvartijakoiria käyttämällä sekä suojaamalla koirat erilaisin tavoin, esimerkiksi rakentamalla ulkokoirille kestävät tarhat.” (Lähde: Maa ja -metsätalousministeriö)

Pihapiirissä koirat tulee suojata susilta rakentamalla niille tukeva teräsverkkoaitaus. Susialueilla koiraa ei pidä koskaan jättää yöksi ulos irti tai liekaan sidotuksi. Metsästyskoirien suojaksi susien hyökkäyksiltä on tarjolla erilaisia turvaliivejä (SusiAita -hankkeen tietopaketti
metsästyskoirien suojaamisesta). Metsästäessä koiraa ei tule pitää tarpeettomasti irti. Koiralla voidaan käyttää tutkapantaa, jonka avulla sen paikantaminen onnistuu nopeasti. Lisäksi ensimmäisen jahdin jälkeen tulisi siirtyä riittävän kauas seuraavaa ajoa varten, mikäli samana päivänä on tarkoitus ampua useampia eläimiä. Kun halutaan ehkäistä suden liikkuminen ihmisasutuksen liepeillä, on tärkeää sulkea kaikki ravinnoksi kelpaava pois sen ulottuvilta. Tällä tarkoitetaan lemmikkieläinten lisäksi muun muassa talous- ja teurasjätteitä. Myös valokuvaushaaskat tulee sijoittaa tarpeeksi etäälle asutuksesta. Asutuksen läheisyyteen tottuneita susia voivat viranomaiset yrittää karkottaa esimerkiksi kumiluodeilla tai valopistoolilla.

Talkootyönä rakennettu susiaita Alastarossa

Susiaidat tarjoavat tehokkaan keinon laiduntavien lampaiden ja muun karjan suojaamiseksi. Sähköistetty petoaita eroaa tavallisesta paimenpoikajärjestelmästä vahvemman sähkövirtansa ja suuremman lankamääränsä ansiosta. Se myös rakennetaan maaston muotoja myötäileväksi, jotta susi ei pääse kaivautumaan aidan alitse. Jos laidunten aitaaminen ei ole mahdollista, voidaan eläimille rakentaa yöpymissuojaksi laitumelle pienempi sähköinen aitaus tai umpinainen katos, johon eläimet siirretään yöksi. Väliaikaisena ja nopeana ratkaisuna voi käyttää sähköistettyä nailonverkkoaitaa. Muualla maailmassa on käytetty menestyksekkäästi ensiapuna myös metsästäjille tuttua lippusiimaa tavallisen aidan lisänä. Lisäksi erilaisista ajastimen tai liikkeentunnistimen ohjaamista ääni-, ultraääni- ja valokarkoittimista voi olla tilapäistä apua.

Päävastuu susivahinkojen estämisestä sekä siihen liittyvästä materiaalien hankinnasta ja neuvonnasta on Suomen riistakeskuksella. Alueelliset erot vastuun hoitamisessa ovat kuitenkin suuria. Susiaitamateriaalia on ollut tarjolla kysynnän mukaan. Ministeriö ei kuitenkaan rahoita aidan pystytyksestä aiheutuvia kuluja. Susiaidan rakentaminen vaatii yleensä talkoo- tai palkkatyövoimaa. Luonto-Liiton susiryhmä ja muut järjestöt ovat osallistuneet susiaitojen rakentamiseen vapaaehtoisvoimin.

Mikäli jokin susiyksilö tai lauma kuitenkin erikoistuu koirien tai koti-/tuotantoeläinten syömiseen, ne on syytä poistaa eli käytännössä ampua poikkeusluvalla. Näin estetään asenteiden kärjistymistä susia kohtaan ja saadaan jatkuvat vahingot loppumaan. Susien ampumisen pitäisi olla kuitenkin vasta viimeinen keino; ensisijaisesti vahinkoja tulisi estää ja sudenkaatolupien tulisi kohdistua vain toistuvasti vahinkoa aiheuttaviin susiin.