Luonto-Liiton petolähettiläät nujertavat harhaluuloja susista




Luonto-Liitto aloittaa syksyllä Lounais-Suomeen painottuvan petolähettiläskiertueen ala- ja yläkouluissa sekä lukioissa. Lähettiläitä koulutetaan ensi lauantaina 29.9. Turun luonnonsuojelukeskuksessa.

“Lounais-Suomessa susista puhutaan kiivaasti eikä kovin positiiviseen sävyyn. Tieto sudesta lajina auttaa ehkäisemään väärinkäsityksiä ja aiheettomia pelkoja”, sanoo Luonto-Liiton susiryhmän puheenjohtaja Sami Lyytinen.

Luonto-Liiton susiryhmä osallistuu aktiivisesti susi- ja suurpetokeskusteluun. Luonto-Liitto koulutti viimeksi vuosi sitten petolähettiläitä Pirkanmaalla. Nyt lähettiläitä koulutetaan ensimmäistä
kertaa myös alakouluvierailujen tekemiseen. Ensi vuoden alussa petolähettilästoiminta aloitetaan myös Pohjois-Suomessa poronhoitoalueella.

”Luonto-Liiton kouluvierailijat käyvät puhumassa susiasioiden lisäksi myös metsien ja Itämeren suojelusta. Susiin kohdistuvan vainon ja harvalukuisuuden takia on tärkeää pitää keskustelu käynnissä. Susien parempaan tulevaisuuteen pystyy vaikuttamaan asennemuutoksen avulla”, sanoo Luonto-Liiton koulukiertuevastaava Anna Swanljung.

Suomen suurpedoista erityisesti susi herättää voimakkaita tunteita. Suomen susikanta on hyvin pieni ja laji luokitellaan erittäin uhanalaiseksi. Suden ainoa uhkatekijä on siihen kohdistuva vaino ja salametsästys. Luonto-Liiton susiryhmä kampanjoi salametsästystä vastaan Salakaadot seis -kampanjallaan.

Lisätiedot:

Sami Lyytinen
puheenjohtaja,
Luonto-Liiton susiryhmä
puh. 040 558 6097
sami.lyytinen(at)gmail.com

Anna Swanljung
koulukiertuevastaava,
Luonto-Liitto
puh. 040 700 6113
anna.swanljung(at)luontoliitto.fi

Ilona Hankonen
kouluttaja,
SLL Satakunnan piiri
puh. 044 278 7430
ilona.hankonen(at)dnainternet.net

www.luontoliitto.fi/susiryhma
www.salakaadotseis.fi